Oma maa mansikka

Voi ei, en kestä.. Yksi päivä mietin mitä laulaisin beibille unilauluksi. Jostakin syystä eksyin kuuntelemaan juutubesta ensin maamme-laulua, jonka jälkeen iski sellainen tosi isänmaallinen olo, joten jatkoin samalla linjalla hyvän tovin. Ja herkistyin ihan kamalasti kuullessani piisin "sininen ja valkoinen". Se on aina ollut mun ihan lemppari. Mutta nyt kun on ollut jonkin aikaa niin kaukana kotoa, niin sai ihan uuden levelin koko kipale. Oli niin koskettava, että piti ihan itkutkin tirauttaa. Voi luoja.

Kunnes... Löysin ehkä parhaimman musiikillisen löydön miesmuistiin! Voi pojat! Tättärääää: SINIRSITILOPPUMME!!! HAHAHAAA räjähdin nauruun jo pelkästään tosta nimestä

Voi Juice, minä sinua rakastan! <3
Ps. tehtiin yläasteella näytelmä Juicen muistolle, minä esitin Tellervoa, jolla oli isot pullonpohjalasit.

Tälläisenä hyvänä aasinsiltana Juicesta vähän kotifiiliksiin. Oon uhonnut niin kauan kuin muistan, että joskus lähden Suomesta pois. Potkaisen tomut kengistäni. Mun lempparibiisikin oli pienenä sen punatukkasen naisen menolippu. Ja joskus lapsena unelmoin, että sidon liinan pussukaksi kepin päähän ja karkaan Helsinkiin. Helsinki tuntui sillon niin isolta ja ihmeelliseltä. Ja oikeastaan tuntuu vieläkin, jatkuvasti aina eksyin. Tai menin vääriin busseihin. Haha, aluksi en tajunnut, että samannumeroiset bussit saattaa mennä eri suuntiin. Eli näin usein ekalla vastaan tulevalla bussipysäkillä oikean bussin numeron ja jäin tyytyväsenä odottamaan bussia tulevaksi. Sitten löysin itseni ihan väärältä puolelta Helsinkiä ja mietin missä meni vikaan. Hyvinkäällä kun on tasan kuusi bussilinjaa, jotka tekee vain rinkuloita.

Oon jollain tapaa aina vähän inhonnut Suomea. Kulttuurissa kiukuttaa ne perusjutut: hiljaiset ja sulkeutuneet ihmiset, yksilökeskeisyys, tiukat säännöt, suorittamisen maku, kiire... Ja sitten oma lukunsa on kylmät ja pimeät talvet, jolloin ihmisistä tulee entistä hiljaisempia ja sulkeutuneempia. Elämän kaikki hienot ja pienet ihanat jutut jää niin usein huomaamatta. Kunnes yksi päivä asioita pohtiessani oivalsin, että oikeastaan noi jututhan on vaan sellaisia mielen tepposia. Eihän mun tarvii olla kiireinen ja umpimielinen, muut huomiotta jättävä ja yksin pärjäävä suorittaja. Aina oon kamalasti valittanut, kuinka Suomi on ihan tyhmä, mutta minähän se ihan tyhmä olen ollut. Oon yrittänyt kauheasti sopeutua ja olla sellainen kunnon kansalainen. Säästää omaa asuntoa varten, miettiä mihin korkeakouluun hakisin ja muutenkin miettiä elämää silleen järkevästi. Kun oisin koko ajan voinut olla tällainen vapaa sielu, joka tekee sitä mikä tuntuu hyvältä. Olla se ärsyttävä moikkailija, joka moikauttelee naapureita vaikkei ne moikauttele ikinä takaisin. Olla harjaamatta hiuksia, jos siltä tuntuu. Luopua telkkarista. Aloittaa pianotunnit. Mennä lappiin vaeltamaan. Raivata aikaa kaikille siisteille jutuille.

Ja toinen juttu, mitä kaipasin aina Suomessa ollessani, oli seikkailut. Oikein jännittävät seikkailut. Kunnes nyt sen ehkä ymmärrän, että taitavin seikkailija löytää seikkailut mistä vaan. Vaikka töistä. Tai mummolasta. Tai tavallisesta arjesta. Näitä olen pohtinut, koska tiedän ettei mun ole mahdollista asua koko elämääni pois Suomesta. Silloin täytyy muuttaa elämää siellä rapakon toisella puolen, jotta olisin tyytyväisempi enkä haikailisi aina pois.

Täällä on niin ihanan rento ilmapiiri. Ihmiset juttelee ja tervehtii ja hymyilee. Ja ovat kamalan avuliaita. Mun hostmama on huomannut, kuinka vaikeaa mun on pyytää palveluksia tai apua, joka on sen mielestä aika huvittavaa. Oon tavannut jonkin verran tän perheen sukulaisia, jotka asuu ympäri Ausseja ja kaikki on tarjoutunut majoittamaan mua jos satun niiden kulmille. Sitten mukavaa on myös sellainen yhteisöllisyys. Joka perjantai lapsien koululla on kokoontuminen, jossa tanssitaan, lauletaan, jaetaan diplomeja lapsille, jotka on tehnyt jotain hyvin... Niin ja alussa  lauletaan aina Australian kansallislaulun omituinen didgeridoo-versio. Siellä on aina mukava tunnelma. Koululla vanhemmat auttaa kaikessa pienessä, mm. teroittaa kyniä ja kuorii hedelmiä.

On mulla joitakin asioita ikäväkin Suomessa. Perhettä ja ystäviä nyt kaikista eniten. Koti on aina siellä, missä te ootte! Ja sitä, että pääsääntöisesti ihmiset on rehellisiä ja esim. virkavaltaan voi (useimmiten) luottaa. Inhottavaa jossain maissa, kun saa aina epäillä ihmisten tarkoitusperiä ja vilpittömyyttä. Oooh ja god bless you länsimäinen  terveydenhuolto ja sosiaalipalvelut. Tästä lähtien jonotan päivystyksessä ihan mielelläni ja mukisematta vaikka sen pari tuntia. Ja vaihtuvia vuodenaikoja! Etenkin täällä Darwinissa ollessani usein mietin, että en mistään hinnasta asuisi täällä koko elämääni. Koko ajan 30-40 selssiusta ja ei se lämpö vielä yksinään, MUTTA TÄÄ KOSTEUS!!! Ja tätä on ympäri vuoden. Toki on sadekausi ja sitten kuivakausi, mutta silti. Koko ajan vain kuumaa.(En siltikään vielä pidä pitkästä talvesta).

 Haha, löysin arkistojen kätköistä muutaman ikävä-kuvan. Eli näitä nyt ainakin on iksu:

Kesän ensimmäiset piknikit. Joiden lomassa kudotaan jo uusia villapöksyjä talvea varten.

Ja tietysti joulupukkia on ikävä.

Minulla maailman parhaat ystävykset! Vanha kunnon puliakkakin siinä muikistelee.

Oi tytöntylleröt on kamala ikävä!!

Ja ekat teepaitakelit ne vasta onkin parhautta!

Ja se ihana kahvimökki Töölönlahdella!

Mökkeilyäkin on ikävä ja tietenkin sikakylmää vettä!

Kreisejä illanistujaisia ja karaokelallattelua. Oikeastaan karaokea ei ole ikävä.

Retkeilyä! Ja suomalaista sumppia!!

No mun velipoikia tietysti ikävöin. Vaikka ne välillä minut ihan hulluksi ajavat.

Ja joulua suomessa ei vaan voita mikään. Hahaha, alko naurattamaan toi Pete, voiko olla hilpeempää joulumieltä.

Luistelu on myös mukavaa. Ja hiihtäminen. JA PULKKAMÄET!

Ystäviä, jotka tykkää siivota sun lukaalia.

Ja edelleen mökkeilyä ja pötkettelyä pitkään makuupusseissa korttia pelaten.

Suomen kesä best!

Äispää ja Sylviä ikävä, ja kävelylenkkejä niitten kaa! Tota lunta ja loskaa ei kyllä niinkään..

Ja minun parhainta kummipoikaa ja sen dädii ja mamii on kans ikävä. Ja Sylvi se siinä taas pröystäilee.

Kesäjuhlat!

 

 

 

 

Kartsa oot ihana!

hAHAHA, Tiian kanssa seinäkiipeilyä ja tanssia ja kahviövereitä

Sokerina pohjalla HYVINKÄÄN AURINKÖKANSI!!

Mun piti vain laittaa toi hulvaton kipale, mutta lähtikin näemmä vähän rönsyilemään. Ja nyt tuleekin jo kiire, minut tullaan kohta noukkimaan ja lähetään muutaman kaverin kanssa viettämään päivää sinne Litchfieldin luonnonpuistoon. Adios amigos!

Laura