perjantai 9. toukokuuta 2014

WKND

No olihan muuten hyvät markkinat! Suuntasin talla pohjassa heti viiden jälkeen Mindl Beach Marketille ja treffasin Adrianan siellä. Alkupaloiksi smoothiet, mitkä oli kyl oikeesti pirtelöt. Näin kun se nainen latoi vain jätskiä siihen pahvimukiin. Kirjotin aluksi vahingossa että jätkiä hahahahaahah. Tuli tosta mieleen, että luin yks päivä näitä mun blogitekstejä ja olen aivan varma, että mulla on jonkin sortin lukihärö. No sitten käveltiin marketit päästä päähän ainakin viisi kertaa, kun ei osattu ollenkaan päättää mitä syödään. Oli kreikkalaista, kiinalaista, japanilaista, turkkilaista, intialaista, jotain terveysrehuja... Päädyimme lopulta intialaiseen. Aina hyvä vaihtoehto. Istuttiin nurtsille syömään ja kuuntelemaan jotain livebändiä. Sitten loppupalaksi haettiin tuorepuristetut mehut. Mua alko ärsyttämään kun  Adriana otti molemmilla (smoothie ja mehu) kerroilla jotkut ihan kauheen kuuloset litkut ja ne olikin lopulta paljon parempia kun mun.


Micks whips, hihihihi






















 Sitten löydettiin tollainen hipputaiteilija. Oon joskus nähnyt videoita tästä spraymaalausjutusta, ja oli just yhtä siistin näköstä kun niissäkin. Eli toi vaan lateli kerroksia spraymaalia ja lopuksi ikään kuin kaiversi kuvan esiin? Tosi vaikeeta selitää!





Löysin marketeilta myös minun uuden ihanimman sormuksen. Nyt vasta tätä kuvaa katsoessani tajusin että mun rannekorussahan on reikä!

Tänään lähdettiin aamutuimaan tutkimusmatkalle beibin kanssa. Ja jumankauta, löydettiin varmasti maailman pulleimmat sorsat. Ja kiva puisto. Käytiin myös kahvilla. Mä oon ikään kuin vähän dieetillä, joten tilasin vain jääkahvin. Ilman pullia tai mitään. Ja yleensä jääkahvit on kyllä ollut ihan vain kahvia jäillä. Mutta tämä jääkahvi olikin varmaan joku jääkahvien.. jääkahvi. Kunnon kermaveistos. Pakkohan se oli vain hörppiä kermojeen kaikkineen. Olikin muuten parasta kermaa miesmuistiin.Sitten kauppojen kautta kotio siivoamaan, löysinkin mun huoneesta kolme kuollutta hyönteistä tai ötökkää. Yksi taisi olla jonkin sortin heinäsirkka.



Papukaijoja siinä meillä. Noi pitää kamalaa meteliä öisin.


Toinen niin uskollisena kantaa tota eväslaukkua.



Tulee noista ihan mieleen ne Aristokatin ankat!! Yksi oli nimeltään Waldo-setä.





ON TOSI KIVAA, ETTÄ ON PERJANTAI!! Kun nyt alkaa viikonloppu ja voi tehdä vaikka mitä hauskaa.

Laura

1 kommentti:

  1. Voi että! Niin ihana lukee sun elämästä Darwinissa! Nauti nyt siitä kun wet seasoni ohite ja tulee kuuuuuuma!!! ;D Kauhee ikävä Darwinia ja kaikkea sieltä, en oo missään muualla varmaan kokenut sellasia outoja yhtäkkisiä onnellisuus kohtauksia kun siellä! On se vaan mahtipaikka ;--)

    VastaaPoista