Fiiilinkejä

Voi tätä tunteiden vuoristorataa! Olin sopinut tiistaille kahvitreffit yhen sveitsiläisen Au  Pairin kanssa Darwinin keskustaan. Lähdin puoli seiskan aikoihin ajelemaan täältä kotoa ja vitsi mikä fiilis mulla oli. En oo tainnu ikinä kokea niin voimakasta hyvän olon tunnetta ilman mitään ihmeellistä syytä. Ajelin vain maantietä, kuuntelin hyvää musiikkia ihan TÄPÖÖ ja kattelin laskeutuvaa aurinkoa horisontissa. Iltaaurinko värjäs ihanasti kaiken vähän oranssiksi. Sitten yhtäkkiä sain ihan tosi ison naurukohtauksen, siis yksin autossa. Ensin vain hymyilin kun niin kovasti hymyilytti ja kohta jo nauroin vedet silmissä. Ja tämäkin ilman mitään syytä. Tunsin itteni vaan niin hirveen onnelliseksi.

Olin vähän etuajassa Darwinissa, niin lähin vähän käpyttelemään ja löysin pienen rannan kaistaleen, josta näkyi auringonlasku tosi upeesti. Sielläkin istuskelin ihan euforiapäissäni ja fiilistelin elämää. Tuli jostain syystä mieleen se Pikku Prinssin auringonlasku-kohta. Piitsiltä menin sitte sumpittelemaan. En oo ikinä ennen tavannu ihmisiä ihmeellisen internetin välityksellä ja siks onki ollu tosi outoa täällä  tavata ihmisiä millon minkäki facebook-yhteisöjen ja -tapahtumien kautta. Tuntuu ihan kuin nettideittailis! Ja aina vähän jänskättää, että riittääkö juteltavaa ja natsaako yhtään. Ja niin jänskätti tälläkin kertaa, mutta ihan turhaan. Ekasta minuutista asti suut vaan kävi tän Adrianan kanssa. Ja tiiättekö, sellaset pikkuasiat, esim. halaaminen kun tavataan, tekee mun mielestä heti ilmapiiristä paljon rennomman. Ikinä ei voi halailla liikaa! Olin tästä tapaamisestakin niin onneissani, kun tuntui niin helpolta jutella ja oli sellanen fiilis että ois jo pidempääkin tunnettu. Vähän olin ehkä down, kun Eveliina ja Henna lähti ennen kuin ehittiin ees kunnolla tutustua, joten tää oli just sitä mitä tarvitsin. Kun pääsin takaisin kotiin ja painoin pääni tyynyyn, tuntui vieläkin vaan niin hyvältä.

No mutta! Eipäs vielä ilakoida. Seuraava päivä oli suorastaan ihan paska. Ihan kamaluus. Aamu alkoi ihan mukavasti; laitoin lapset valmiiksi, pyöräiltiin kouluun ja tiputettiin poitsu sinne, pyöräiltiin takasin, lähetiin piknikille, leivottiin, lounastettiin, laitoin pikkusen unille... Ja jostain tästä kohtaa päivästä alkoi tulla ihan tyhmä. Lapset oli KAIKKI 3 jotenkin ihan väsyneitä ja känkkäränkköjä. Yleensä ne on vain yksi kerrallaan ja sitten kaks muuta aina jotenkin ymmärtää odottaa, että on niitten vuoro kiukutella. Mutta ei tänään. Ei tänään. Voi miksi ei tänään. Siinä latelin sitten time outteja yhdelle jos toiselle ipanapalle.Täällä muuten kaikilla vanhemmilla on käytössä toi time out-systeemi. Toimiikohan vain... Epäilen. Tän lisäks olin muutenkin tosi väsynyt ja kuumuus paino päälle. Täällä kuumuus saa muuten ihan uuden käsitteen.

Kyllä musta vielä joku hyvän vaimokkeen saa, possukeksit kaupan päällisiks!

Amandan tullessa kotiin lähdin polkemaan salille, joka sijaitsee n. 6 kilometrin päässä, Palmerstonin keskustassa. Tiedättekö sen tunteen kun olis vaan pakko heittää jotakin päin seinää. Mielellään sikakovaa ja voimalla. Ja mielellään jotain särkyvää. Nyt teki mieli heittää pyörä maahan ja oikein hyppiä sen päällä. Katkoa pinnat. Heittää ne päin autoja, jotka ei näyttänyt vilkkua. Vastatuuli ärsytti ihan suunnattomasti, oli liian kostea ja kuuma, salin ilmastointikin ketutti. Kun  taas normaalina päivänä; "Mmm.. ihana tuuli mukavasti kutittelee, olen kuin taivaan lintu, kivasti hulmuttaa hiuksia. Ja lämpö. Mikä ihana lämpö. Ei tarvitse suomessä täristä. Ja kristus laupias samarialainen siunatkoon ilmastointia!" Mutta ei tänään.  Tänään vihasin koko maailmaa. Salilla vedin sitten oikein raivotreenin ja lähin polkemaan kaupan kautta kotio. Väsytti niin paljon ja oli ihan tyhjä olo. Tirautin pienet itkut siinä matkalla. Olen oppinut tosi hyvin ajamaan pyörällä ilman käsiä, joten alamäessä pimeällä tien pätkällä nostin kädet oikeen reippaasti ilmaan ja pistin centterit pystyyn. Tää on ihan älytöntä, mutta kun en päässyt heittelemään posliinikippoja niin jotain rebeliä piti päästä tekemään. Haha, tuli ihan mieleen se mr. Bean-kohtaus, missä se heiluttelee keskareita ylpeenä ympäri katuja.

Nyt suihkun raikkaana ja maha pullollaan kuuntelen sadetta ja olen kuin lootuskukka, tyyni ja rauhallinen. Itse zen. Katsotaan vain, mitä huominen tuo tullessaan...

Latenperä