maanantai 13. elokuuta 2012

Home away from home

Sunnuntaina pötköttelin rannalla ja uiskentelin. Mentiin vielä iltapäivällä torille Marien kanssa ja poikettiin matkalla sen thaimaalaisen naisen asunnolla! Kookospannukakut maistui taas vallan hyvin. Haha, ennen lähtöä mielikuvissani oli, miten juoksen joka aamu rannalla auringonnousun aikaan ja käyn thainyrkkeilemässä kuin mielipuoli. In real life: nukun pitkään > syön > päikkärit riippukeinussa > torille syömään pannukakkuja. 

  
Mutta eilen tähän tuli muutos, heräsin JO yhdeksältä ja lähdin lenkille, jonka jälkeen oli thaikkutreenit! Sali oli melko pieni, mutta sitäkin mukavampi. Siellä oli melko vähän treenajia ja "ryhmätunneillakin" opetus on siis melko yksilöllistä. Ensin vähän lämpöä päälle + venyttelyt, seuraavaksi varjoa joku 15 minuuttia ja tää valmentaja korjas samalla liikeratoja ja muutenkin tekniikkaa. Suurimman osan ajasta huiskittiin potkutyynyihin ja pistareihin ja vikat erät oli enemmän sparrinomaisia. Lopuksi vielä verryttelyt ja venyttelyt. Jäi tosi hyvä maku tosta hommasta ja voi olla, että eksyn uudestaankin salille.. mikäli pannukakuiltani kerkeän.


 

Oon löytänyt uuden lempipuuhan täältä, tähtitaivaan katselun! Oon nyt parina iltana istunu yömyöhään rannalla, kuunnellu musiikkia ja katellu yötaivasta. Ihan parhautta!


  
Jaja, niin! Tää Nils antoi mulle yhen snorkkeileistaan ja aattelin mennä tänään snorklailemaan! Tässä lähellä rantaa on kuulemma hyviä spotteja. Illalla sitten varmaan taas krhm, syömään torille :D

Jossain kirjotettiin tästä Koh Phanganista, että "home away from home" ja siltä tää tuntuu. Mun piti olla täällä muutama päivä ja oon kohta ollu viikon. Täällä on vaan niin uskomattoman hyvä olla. Rauhallinen paikka, vähän turisteja, tosi mukavia ihmisiä, paljon kivaa tekemistä.. Ja tuntuis tyhmältä lähteä, just kun on tutustunut näihin ihmisiin ja pääsee vähän sisälle tähän paikkaan. Oon kuitenkin menossa vielä loppureissuks sinne Pak Chongiin ja Khao Yain luonnonpuistoon, ei vaan voi missata! Näin lyhyessä ajassa jää kyllä vielä paljon näkemättä ja kokematta, joten oon muiden reissaajien neuvojen perusteella alkanu tekemään sellasta vuoden reissusuunnitelmaa mulle ja ehkäpä Mikulle, Mikullekin sinne tiedoksi!





-Laura

5 kommenttia:

  1. Heeeeiiiii pitäis olla jo näissä teksteissä jotain ikävästä kotiin?! meinasin soittaa sulle tänään et oisin tullu pyörähtää mut tajusin et ois ollu aika pitkä matka pyörähtää :D
    Musta tuntuu ettei Miku enää lue tätä blogia ku tommosta suunnittelet eikä kukaa muukaa :D että terve vaa!

    TUUUUUUU JOOOOO!!! <3

    ps. kivempaa ois katella tähtiä joku kaikussa, vaikka mää ;)

    VastaaPoista
  2. Aikas herkkuja muuten nuo kuvat! Hyvä kamera ;) Alkaa ihan matkakuume nousee... jospa sitä syksyllä päästäis :)

    VastaaPoista
  3. Kääk, mikä matkakuume iskee kun lueskelee näitä sun tekstejä!! Kuulostaa kyl niin mahtavalta tää sun reissus, en malta oottaa, että nähään ja pääsen kuulee lisää sun matkatarinoita! :) Ps. Jos Miku ei lähe sun kaa reissailee, niin mä voin lähtee, jätetään ukot tänne ja vuodeks reissuun.. jeap! (..veikkaan kyl, että Mikulla ja Saulilla vois olla jotain sanomista tähän..) ;D Take care and keep on going!

    VastaaPoista
  4. Karita, ei enää ees viikkoa ku talsin pitkin Hyvinkään katuja! Ja etteköhän te johki reissun päälle pääse, jos ei muuta, ni lähetään reissuun sinne eksoottiseen Kokkolaan!
    Ja Anne, ei noita siipoilla oo ennenkään sananvaltaa ollu. Nää meijän suvun naiset kun on vähän.. tomerampia tapauksia :D

    VastaaPoista